tiistai 21. elokuuta 2012

Google osaa suomea

Uuden suomenkielisen navigoinnin myötä myös Googlen äänikomennot ymmärtävät nykyisin suomea. Nyt siis  esimerkiksi Googlen hakuwidgetistä voidaan tehdä hakuja juttelemalla laitteelle tai vaikkapa Chromelle voidaan kertoa osoite johon halutaan navigoida.

Eilen harrastaessani sohvasurffailua meidän Transformer Primellä, huomasin ensimmäistä kertaa että tämä puheohjaushan on ihan kätevä ominaisuus. Surffailu helpottuu ja nopeutuu huomattavasti, kun laitteelle voi vain kertoa osoitteen mihin ollaan menossa. Osoitteita ei tarvitse näpytellä hitaalla virtuaalinäppäimistöllä, eikä Transformerin tapauksessa laitetta tarvitse liittää telakkaan kirjoittelua varten. Minun testeissäni puheohjaus ymmärsi vähän monimutkaisempiakin osoitteita, kuten posti.savonia.fi. Jostain syystä kuitenkin esimerkiksi viestien kirjoittamisesta sanelemalla ei meinannut tulla mitään.

Myös navigaattori ymmärtää osoitteet hyvin, kunhan kertoo kaksinumeroiset talonnumerot numero kerrallaan. Tästä voi olla apua esimerkiksi yksin reissatessa, koska tällöin ei tarvitse ruveta ajaessa näpyttelemään kohdeosoitetta.

Kätevää.

Huom! Itselläni puheohjaus ymmärsi suomea vasta laitteen uudelleenkäynnistyksen jälkeen (kun uusi Maps oli päivitetty ensin).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti